torstai 25. heinäkuuta 2013

Tarina päivässä/vauva

Sattuipas somasti! Tiistain tarinan aihe vauvasta. Maanantaina kun syntyi tämä uusin kuuluisuus, pikku prinssi. Me täällä veikkailtiin prinsessan tuloa, äiti kun oli niin kovin hoikkanen.
Vauvoista tietenkin omat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Pienin painoi 3 kiloa, pylly mahtui hyvin kämmeneeni. Kun oikein yrittää, tuntee vielä imelän maidon hajun, vauvan posken pehmeyden.
Koskettavinta on kuitenkin ollut tyttären ensimmäinen lapsi, joka syntyi sectiolla kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Vauva painoi 1600 g. Näin lapsen muutaman tunnin ikäisenä keskoskaapissa ja silloin mummon sydämessä pakahdutti. Toinenkin lapsi syntyi keskosena ja vasta kolmannen kohdalla otettiin äiti tehotarkkailuun.
Oma lapsilukuni tuli täyteen neljännen jälkeen. Silloin ei enää vauvan kuvat tehneet minkaanlaista vaikutusta. Siis sellaista, että kyllä olisi ihanaa, kun olisi tuollainen itsellä!
Nyt meillä odotetaan miehen tyttären lapsen syntymää, joka tapahtuu ulkomailla.

1 kommentti:

  1. Vauvat saavat vaarinkin aina herkistymään. Omia on neljä ja jokaisen näin syntymässään ollen vastaanottamassa maailmaan kätilöiden ja lääkärien kanssa.
    Dramaattisin oli toisen pojan syntymä. Hänellä oli napanuora kaulansa ympärillä. Samaan aikaan naapurihuoneessa syntyi toinen vauva ja lääkäri sekä kätilö siellä häntä maailmaan auttamassa. Viime hetkellä apu sitten tuli ja poika, josta tyttöä oli ennustettu, syntyi maailmaan.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!