torstai 22. elokuuta 2013

Laiska töitään luettelee...

Sain Kotilaiskalta vaidossa kivat kissakortit.

Vasemmalla Kissan kalat ja oikealla kortilla ei ole nimeä, kissa on hauskasti taskussa.
Kiitos Kotilaiska! Minä tykkään kissoista!
Laitoin vasta tänään kuoren Maritalle, en saanut mahtumaan tavaroita pieneen kuoreen, joten laitoin isoon.

********
Tein jo oikeastaan eilen uuden kortin, joten laitan senkin näytille.


Lemmikit VAPAA

*******
Isäntä laittoi pienen lämpäreen pellavaa kasvamaan ja nyt saamme satoa. Emme tee öljyä, emmekä lankaa, vaan kuivatamme ihan koristeeksi.


********
Sain alkuviikosta Aprikselta kirjekuoren, jossa oli materiaalit joulukorttiin. Ringissä on meitä neljä.


Nousin tänä aamuna neljältä väsäämään kortteja. Tein lopulta kaksi korttia, kun tarvikkeita oli paljon, enkä oikein tiennyt, miten niitä käyttäisin. Eihän kaikkea tosin tarvitsekaan käyttää.
Tänä päivänä sitten kolusin kaikki kätköni ja etsin jouluisia papereita ym. Kokosin 4 samanlaista pinoa, ja etsin jo kirjekuoret niille, kunnes luin ohjeet. Enhän minä ole vielä lähetysvuorossa! Mikä helpotus!!! Kerkien etsiä/ostaa tarvikkeita, kun maanantain menemme Kuopioon. 
Menen elämäni ensimmäiseen laulukokeeseen. Olen laulanut ikäni ja useammassa kuorossa, mutta nyt pitäisi antaa oikein näyte. Hui, jos minua ei hyväksytäkään.
Laitan valmiit joulukortit huomenna esille.




3 kommenttia:

  1. Kuorot ottavat ihastuneena kokeneen laulajan mukaan. Kokeessa varmaan kuulostellaan äänilajia.

    VastaaPoista
  2. Ihanan kortin olet tehnyt ja nuo kissakortit ovat hurmaavia.

    VastaaPoista
  3. Uskon, että kuoropaikka on varma! Eikös ole hienoa, että saa tämmöisen laulunäytekokemuksenkin :)
    Voi, kun osaisi itsekin laulaa, mutta kun ei :(

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!