perjantai 1. elokuuta 2014

Vielä hengissä-nippa nappa

Vaikka tänään ei olekaan kovin kuuma(?), olen aikaste lailla väsynyt. Eilen aamulla olin vajaan tunnin kasvimaalla, hattu päässä, niin verenpaine laski liian alas ja olin jo vähän hätää kärsimässä. Join, join ja join, mutta ei hirveästi korjaantunut paine. Päätin, etten tänään ulkotöihin mene.
Olen tehnyt lapsenlapselle syntymäpäiväkortin tällä viikolla. Hän täyttää 11 vuotta!


sisäpuolella on rahatasku, koska hän ei enää halua "lasten tavaroita", joten ajattelin, että sujautan rahaa. Saa ostaa, mitä itse haluaa.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA JA MUISTAKAA JUODA KUNNOLLA! EIKÄ KANNATA KAIKISSA JÄRVISSÄ KÄYDÄ UIMASSA.

2 kommenttia:

  1. Hei Maca,
    tulin kertomaan, että voitit kirja-arvonnassani kirjan Mog's christmas. Postitan sen, kunhan tässä ehdin.

    VastaaPoista
  2. Korttisi on todella sopiva 11-vuotiaalle! Kaunis päältä ja sisältä. Olet kiinnittänyt taskun taitavasti. Tuolla tavalla on kiva antaa rahalahja.
    Me olimme eilen yhden lapsenlapsemme 9-vuotispäivillä. Annoimme myös rahalahjan pienen paketin lisäksi.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!