sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kun ei ole tv:tä eikä nettiä

Mitä saakaan aikaan, kun televisiota eikä nettiä ole kokonaiseen vuorokauteen. Olimme maalla ja sieltä oli hävinnyt televisio eikä nettiyhteyttä ole. Ole vain linnunlaulua ja hiljaisuutta. Yksi jänis kävi kurkkaamassa pihassa, ketä oli tullut hänen reviirilleen.
Niinpä minä tein kortteja. Kymmenen kappaletta, joista esittelen muutaman. Loput tarvitsevat vielä vähän hiomista. Minulla oli mukana rajallisesti materiaaleja.


Asetelma , varattu Uunalle


Helmiä , varattu Uunalle


Ruusujen keskellä


Tervetuloa perhonen varattu Ainolle

Kaikki ovat vapaita vaihtoon.

Edesmennyt anoppini oli keräilijätyyppi. Löysin yllättäen komeron yläkaapista muovipussillisen wc-paperihylsyjä. Ihan kuin minua varten säästetty! Päällystin jo muutaman hylsyn ja nyt täytyy tehdä koristelut.


6 kommenttia:

  1. Hei!

    Minulla on muistaakseni yksi kortti sinulle varattuna (kun vain nyt löydän kuoren, johon sen pistin). Saisinko vaihdossa tuon Tervetuloa perhosen?

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat. Erityisesti tykkään ensimmäisestä. On tuo linnunlaulu näköjään inspiroivaa. Monesti kesällä minäkin aattelin, että olisi kiva kortteilla ulkona auringossa, vaan tuuli vie tuuli vie.

    VastaaPoista
  3. Hienoja kortteja olet tehnyt,hiljaisuus on palkitsevaa :)

    VastaaPoista
  4. Tosi ihania kortteja ovat kaikki.

    VastaaPoista
  5. Oi, nyt jään odottelemaan, mitä hylsyistä syntyy.
    Ja kyllä mökillä aina pitää pieni askarteluvarasto olla :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!